Ruoka lemmikin tarpeiden mukaan

Tulosta
Pienten koirien erityisvaatimukset

Pienilläkin koirilla on isot vaatimukset

Pienet ja erittäin pienikokoiset koirat ovat pikkuruisesta koostaan huolimatta, tai ehkäpä sen ansiosta, mukavia kumppaneita niin kotioloihin kuin harrastuksiinkin. Nämä Mini ja X-Small kokoiset koirat painavat täysikasvuisina vain 1-10 kg, ja koko asettaa tiettyjä erityistarpeita ravitsemuksen suhteen.

Luonnollisesti pikkuruiset leuat tarvitsevat pienen, helposti pureskeltavan nappulan. Erittäin pieni koko voi kuitenkin altistaa koiran myös esimerkiksi ummetukselle ja virtsakivien muodostumiselle sekä hammaskivelle. Pienet koirat elävät usein pidempään kuin suuremmat lajitoverinsa, joten myös ikääntymisen seuraukset on hyvä huomioida Mini ja X-Small -koirien ravitsemuksessa.

Virtsateiden ja ruoansulatuskanavan hyvinvointi

Useat tutkimukset osoittavat, että erittäin pienet koirat ovat alttiita virtsakivien muodostumiselle. Tämä johtuu koirien luontaisesta taipumuksesta juoda vähän johtuen mahalaukun pienestä kapasiteetista. Lisäksi virtsaa erittyy vähän ja se on väkevää, mikä lisää kivennäisaineiden kiteytymisen riskiä. Joillakin roduilla on myös suurempi perinnöllinen alttius virtsakivien muodostumiselle. Korkealuokkaisella ruokavaliolla, jossa raaka-ainevalinnassa on huomioitu myös virtsaan erittyvien kivennäisaineiden tasapaino, voidaan pyrkiä välttämään virtsakivien muodostumista. Koiraa tulisi tarvittaessa myös kannustaa juomaan, tai kuivaruoan lisäksi koiralle voi tarjota säilykeruokaa, joka suuren kosteuspitoisuutensa ansiosta lisää koiran päivittäistä nesteensaantia.

Erittäin pienten koirien ruoansulatuskanavan toiminta voi altistaa koiran ummetukselle. Ruokamassa kulkee suoliston läpi nopeammin verrattuna suuriin koiriin, jolloin paksusuolessa ei ehdi tapahtua niin paljon käymisreaktioita. Toisaalta myös pienten koirien suoliston läpäisevyys on erilainen, ja ulostemassa voi jäädä kuivaksi. Nämä luonnolliset seikat yhdistettynä vähäiseen vedenjuontiin ja mahdollisesti vähän liikuntaa sisältävään elämäntyyliin voivat aiheuttaa erittäin pienille koirille ummetusta. Ravinnon optimaaliseen kuitutasapainoon tulisikin kiinnittää huomiota, jotta ummetukselta voitaisiin välttyä.

Pienet koirat ovat alttiita hammasvaivoille

XS-koirien miniatyyrileukojen kokoon nähden suuret hampaat tekevät leuoista suhteessa heikommat. Lisäksi hampaat saattavat olla usein heikosti kiinnittyneinä ikeniin. Hammassairaudet ovatkin yleisimpiä pienillä koirilla todettuja sairauksia, ja usein ne ovat seurausta plakin kerääntymisestä hampaiden pinnoille. Mikäli bakteereista koostuvaa plakkia ei säännöllisesti poisteta esimerkiksi hampaita harjaamalla, plakki kovettuu syljen kalsiumin vaikutuksesta hammaskiveksi. Ensimmäiset näkyvät merkit suun ongelmista ovat pahanhajuinen hengitys ja ientulehdus. Ientulehdus voi edetä syvempiin kudoksiin ja aiheuttaa vakaviakin suun- ja hampaiden tai muiden elinten sairauksia. Tulehdus suussa voi myös aiheuttaa koiralle kipua esimerkiksi syödessä. Erittäin pienten koirien kohdalla pitkä elinajanodote lisää hammasvaivojen riskiä entisestään. Ruokana kannattaa suosia kuivaruokaa, joka pureskelun yhteydessä puhdistaa hampaiden pintoja. Ruokiin voidaan myös lisätä erityisiä kalsiuminsitojia (esim. natriumpolyfosfaatit), jotka estävät syljen kalsiumia kovettamasta plakkia hammaskiveksi ja vähentävät näin hammaskiven muodostumista.

Article_Banners_1060x350__Dog_16_2016

 

Pitkä elinajanodote

Erittäin pienet koirat saattavat elää jopa kaksi kertaa pidempään kuin suuret koirat. Ikääntyminen tuo mukanaan monia seurauksia. Koiran turkki voi harmaantua ja muuttua huonokuntoisemmaksi. Unen määrä lisääntyy ja leikkiminen vähenee. Lisäksi aistitoiminnot saattavat heiketä. Ikääntyvälle tai iäkkäälle koiralle kannattaakin valita mahdollisimman maistuva ruoka. Kaikki ikääntymisen seuraukset eivät kuitenkaan ole havaittavissa ulospäin. Ikääntymisen myötä munuaisten toiminta usein heikentyy, jolloin ne eivät enää poista fosforia tarpeeksi tehokkaasti. Verenkiertoon kertyvä fosfori puolestaan tuhoaa munuaisia entisestään, ja voi aiheuttaa ongelmia myös muissa elimissä. Krooninen munuaisvika on salakavalasti alkava sairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa ja jonka vaikutukset ovat peruuttamattomia. Niinpä ennaltaehkäisy onkin erittäin tärkeää, ja ikääntyvien sekä iäkkäiden koirien ruokien fosforipitoisuutta on laskettu munuaisten työtaakan helpottamiseksi.

Sydämen läppäviat ovat toinen, etenkin ikääntyville erittäin pienille koirille tyypillinen ongelma. Normaalitilanteessa sydämen eteisten ja kammioiden välissä olevat läpät estävät veren virtauksen väärään suuntaan. Läppävikaisella koiralla verta pääseekin palaamaan kammioista eteisiin sydämen supistuessa. Tämä aiheuttaa sydämen pumppaustehon heikkenemistä, sydänlihaksen paksuuntumista, ja eteisten laajenemista.  Eläinlääkäri voi koiran sydäntä kuunnellessaan havaita sydämestä kuuluvan sivuäänen.

Maittavuus on muutakin kuin makua

Ravinto on koiralle elinehto, josta se saa tarvitsemansa ravintoaineet ja energiaa. Royal Caninilla on jo yli 45 vuoden kokemus täysipainoisen koiranruoan valmistamisesta. Pienet koirat ovat usein valikoivia ruoan suhteen ja tästä syystä olemme halunneet kiinnittää entistä enemmän huomiota myös ruoan maittavuuteen, sillä täydellisesti koostettua ruokaa ei kannata tehdä, mikäli koira jättää sen syömättä.

Usein ajatellaan, että "maittavuus" liittyy ruoan makuun. Termi pitää sisällään kuitenkin paljon muutakin. Maittavuus on ruoan ominaisuus, joka määrittää valitseeko koira sen useammasta vaihtoehdosta tai ylipäänsä syökö koira sen. Maittava ruoka on kaikin puolin mieluista syötävää: se maistuu ja tuoksuu herkulliselta ja suutuntuma on miellyttävä. Jokainen koira kokee kuitenkin maittavuuden yksilöllisesti, ja myös ruokailutilanne vaikuttaa koiran kokemukseen ruoan maittavuudesta. Voidaankin sanoa, että maittavuus riippuu kolmesta tekijästä: koirasta, ruoasta ja ympäristöstä.

 
Article_Banners_1060x350__Dog_17_2016
 

Miten koira kokee maittavuuden?

Koiran ominaisuuksista maittavuuteen vaikuttavat eniten rotu, koko sekä kallon ja kuonon muoto. Ruoan on oltava muodoltaan ja koostumukseltaan oikeanlaista, jotta sitä olisi helppo poimia suuhun ja miellyttävä syödä. Makuaistin lisäksi koirien erittäin tarkka hajuaisti vaikuttaa maittavuuteen. Koirat maistavat kaikki viisi perusmakua – suolainen, makea, hapan, karvas ja umami – mutta haistavat ihmisiin verrattuna miljoona kertaa tarkemmin.

Ympäristö ja koiran olotila vaikuttavat myös maittavuuteen. Kotona rauhassa nautittu ateria on yleensä maittavampi kuin stressaavassa tilanteessa tarjottu ruoka. Ympäristön lämpötilan esimerkiksi kesähelteellä ruoka ei ehkä maistukaan kovin hyvin. Aktiivisesti liikkuva koira taas tarvitsee enemmän energiaa, jolloin myös ruoka yleensä maittaa paremmin.

Ruoan sisältämillä ravintoaineilla ja valmistustavalla on erittäin suuri vaikutus maittavuuteen. Esimerkiksi enemmän rasvaa sisältävä ruoka on usein koirien mielestä maittavampaa. Myös raaka-aineiden laatu vaikuttaa: eri alkuperää olevat, kuitenkin samat raaka-aineet saattavat olla maittavuudeltaan täysin eri luokkaa. Huonolaatuisia raaka-aineita ei myöskään voi korvata tai peitellä makuaineilla

 

Tutustu pienten ja erittäin pienten koirien ruokiin ja löydä juuri sinun koirasi erityistarpeita vastaava ruoka

  • Breed Health Nutrition - Räätälöydyt ruokavaliot rotukoirille, myös säilykkeinä 
  • Lifestyle Healt Nutrition - Terveellistä ravitsemusta jokaiseen elämäntyyliin, myös säilykkeinä
  • X-Small - Edistykselliset ravitsemusratkaisut erittäin pienille koirille (1-4 kg)
  • Mini - Edistykselliset ravitsemusratkaisut pienille koirille (1-10 kg)
  • facebook
  • youtube