Koti Koira Koira Elämää koiran kanssa Matkalle lemmikin kanssa

Elämää koiran kanssa

Tulosta
Matkalle lemmikin kanssa

MATKALLE LEMMIKIN KANSSA

Lemmikin ottaminen matkalle mukaan on nykyään melko vaivatonta, kunhan matkan suunnittelee huolella, ja ottaa selvää kohdemaan lemmikkieläimiä koskevista säädöksistä ja rajoitteista. Loman viettäminen Euroopan rajojen sisällä säästää monelta vaivalta ja ikävältä yllätykseltä, sillä säännöt ovat monessa Euroopan maassa pitkälti samat.

Ennen matkaa

Kaikki lemmikin maahantuontia varten tarvittavat todistukset, luvat ja dokumentit ovat eläimen omistajan vastuulla. On tärkeää lukea kaikki oleelliset dokumentit läpi, sekä tutustua jokaisen matkan varrella sijaitsevan kohteen seikkaperäisiin ohjeistuksiin, säädöksiin ja lakeihin.

Euroopassa vallitseviin säädöksiin ja lakeihin voi tutustua esimerkiksi EU:n verkkosivuilla ( https://europa.eu/european-union/index_fi) tai Suomen kohdemaassa sijaitsevan suurlähetystön sivuilta.

Euroopan sisäiset vienti- ja tuontirajoitukset puolestaan voi tarkistaa Elintarviketurvallisuusviraston verkkosivuilta, osoitteessa www.evira.fi. Näiltä sivuilta löydät kaikki olennaiset lemmikin maahantuontiin ja –vientiin liittyvät ohjeistukset ja säännöt, sekä ajankohtaista tietoa matkakohteen nykytilasta.

Pyydä suomalaiselta eläinlääkäriltä englanninkieliset todistukset ja dokumentit mukaan matkalle. Kirjalliset tositteet kulkevat vaivatta mukana, ja ovat tarpeen, mikäli lemmikkisi joutuu matkan aikana eläinlääkäriin.

Tutustu myös kansallisiin ja kansainvälisiin eläinlääkärijärjestöihin ja -yrityksiin, kuten Federation of Veterinarians of Europe -järjestöön ( www.fve.org).

Voit myös kysyä omalta eläinlääkäriltäsi neuvoja ammattitaitoisen eläinlääkärin valintaan ulkomailla.

Tunnistusmerkintä

EU-maiden välillämatkustavalta lemmikiltä edellytetään tunnistusmerkintää, jolla tarkoitetaan joko mikrosirua tai tatuointia. Eläin tulee olla tunnistusmerkitty jotta sille voidaan myöntää lemmikkieläinpassi.

Passi

Mikäli lemmieläin kulkee EU-maiden halki, se tarvitsee lemmikkieläinpassin. Lemmikkieläinpassi on eläinlääkäriltä saatava dokumentti, joka pitää sisällään tietoa lemmikille tehdyistä toimenpiteistä, kuten rokotuksista ja myös mahdollisista lääkityksistä.

Ennen uusien tietojen lisäämistä lemmikkieläinpassiin, tulee eläinlääkärin tarkistaa, että lemmikkieläimellä on toimiva mikrosiru tai tunnistetatuointi, ja että passiin merkitty numero täsmää tunnistusmerkinnän numeron kanssa. Lemmikin omistaja ei itse voi lisätä tietoja, vaan sen voi tehdä ainoastaan eläinlääkäri. Jotta lemmikille voidaan luovuttaa lemmikkieläinpassi, tulee sen olla rokotettu rabiesta eli raivotautia vastaan. Tiettyihin Euroopan maihin on sallittua tuoda alle 12-viikkoisia rokottamattomia pentuja EU:n sisältä, jolloin rabies-rokotus ei ole passin myöntämisen ehtona.

Rokottaminen ja madottaminen

Rokotusten voimassaoloajat kannattaa aina tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkan alkamista, jotta matka voidaan aloittaa ajallaan ja ilman turhaa stressiä. Matkustavalla lemmikillä tulee olla voimassa vähintään rabies-rokotus, mutta myös muiden tarvittavien rokotusten ottamista suositellaan. Eläinlääkäri merkitsee rokotuspäivän ja viimeisen voimassaolopäivän lisäksi lemmikkieläinpassiin päivän, josta alkaen rokotus on voimassa ja lemmikin kanssa on luvallista matkustaa toiseen maahan.

Rabiesrokotuksen lisäksi matkustaville koirille suositellaan nelosrokotetta ja tarvittaessa leptospiroosirokotetta, ja kissoille kolmosrokotetta. Tehosterokotukset tulee ottaa rokotevalmistajan laatimien ohjeiden mukaisesti.

Ota etukäteen selvää, mitä ulko- tai sisäloishäätöön liittyviä toimenpiteitä lemmikkieläimellesi pitää tehdä ennen kuin sen voi ottaa mukaan matkalle. Suomeen, Iso-Britanniaan, Irlantiin tai Maltalle matkustavat koirat tulee olla heisimatolääkkitty ennen maahan saapumista, ja saadusta lääkityksestä tulee löytyä eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassista. Tällä halutaan ennaltaehkäistä haitallisen Echinococcus multilocularis-loisen leviämistä maihin joista sitä ei ole vielä tavattu. Asiasta saa lisätietoa kohdemaan terveysviranomaisilta.

Lue lisää rokotteista osoitteessa https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/rokoteneuvonta/elainlajikohtaiset-rokotteet ja lemmikkieläimen kanssa matkustamisesta http://tulli.fi/henkiloasiakkaat/matkailijalle/lemmikki-mukana.

Autolla

Yleisin tapa matkustaa lemmikkieläimen kanssa on varmastikin autolla. Sairasta tai tiineenä olevaa koiraa ei kuitenkaan saa ottaa mukaan pidemmälle automatkalle. Henkilöauto ei myöskään ole sopiva paikka lemmikkieläimen loma-ajan “kodiksi” tai säilöksi. Muista siis tehdä varaus hotelliin tai leirintäalueelle ja varmista, että myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita.

Liikenneturvallisuus on yhtä tärkeä asia lemmikkieläimen kuin ihmisenkin kohdalla. Ison koiran on hyvä matkustaa auton takaosassa sille sopivassa häkissä. Onnettomuuden varalta häkin on oltava mahdollisimman turvallinen ja kestävä. Parhaiten lemmikkien kuljettamiseen soveltuvat farmarimalliset autot. Auton tavaratilan etu- ja takaosaan voi myös asentaa esteen tai portin, jolloin tilan saa muutettua kätevästi häkiksi.

Pienemmät eläimet, kuten pienemmät koirat tai kissat tulee kuljettaa omassa kuljetushäkissä, joka on sidottu tukevasti kiinni. Rauhallisille ja automatkailuun tottuneille koirille on olemassa myös turvavöihin liitettäviä erikoisvaljaita.

Lemmikkieläintä ei saa koskaan jättää pitkäksi ajaksi yksin autoon, mikäli lämpötila uhkaa nousta yli +25°C tai laskea alle -5°C. Myös ilmankosteus on lämpöhalvausta aiheuttava riskitekijä. Mitä korkeampi ilmankosteus on, sitä korkeampi riski lemmikkieläimellä on läkähtyä autossa. Matkan aikana koira tulisi lenkittää vähintään kerran kuudessa tunnissa. Juomavettä tulisi olla koko ajan saatavilla. Nykyisin on olemassa erikoisvalmisteisia juomakulhoja, joista vesi ei läiky lainkaan.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä – koiraa ei saa päästää koskaan vapaaksi auton ollessa liikkeessä!

Kellonaika Lämpötila ulkona Sää Lämpötila autossa
08.30 + 22 °C Aurinkoista + 23 °C
09.30 + 22 °C Aurinkoista + 38 °C
10.30 + 25 °C Aurinkoista + 47 °C
11.30 + 26 °C Aurinkoista + 50 °C
12.30 + 27 °C Aurinkoista + 52 °C
13.30 + 27 °C Aurinkoista + 52 °C
14.30 + 28 °C Aurinkoista + 50 °C

Lähde: SKK

Junalla

Myös juna soveltuu hyvin lemmikin kanssa matkustamiseen. Lemmikeille on omat vaunupaikkansa kaikissa VR:n junissa. Koirat saavat matkustaa lemmikkivaunussa lattiapaikalla, kun taas muut lemmikkieläimet kuljetetaan poikkeuksetta kuljetuslaatikoissa.

Kaukoliikenteen ja yöjunien makuuvaunujen lemmikkieläinmaksu on 5 euroa. Lähiliikenteen junissa lemmikit saavat kulkea ilmaiseksi.

Linja-autoyhtiöt puolestaan saattavat olla vähemmän suopeita lemmikkieläimiä kohtaanLinja- autoliitto on antanut eläinten kuljetuksesta suosituksen, jonka mukaan tavallisia ja vaarattomia lemmikkejä voidaan kuljettaa bussissa saattajan kanssa ja vastuulla, mikäli bussissa on tilaa.

Lemmikkieläimet sijoitetaan bussiin siten, että niistä mahdollisesti aiheutuva haitta minimoituu. Lemmikkieläimiä ei saa sijoittaa istuimille eikä niitä saa pitää irrallaan. Bussissa jo olevalla allergisella matkustajalla on ensisijaisesti oikeus valita paikka ja tarvittaessa jopa pyytää kuljettajaa estämään lemmikkiä nousemasta bussiin. Kanssamatkustajat eivät kuitenkaan voi estää opas- tai avustajakoiraa nousemasta autoon.

Bussiyritys voi periä lemmikeistä yrityskohtaisen maksun. Maksun suuruuden voi selvittää etukäteen bussiyritykseltä. Paikkavarausta ei voi tehdä lemmikin kanssa matkustettaessa.

Jos olet aikeissa matkustaa lemmikkisi kannassa Suomen ulkopuolella, ota selvää kohdemaiden lemmikin kuljettamista koskevista laeista ja säädöksistä. Ota lisäksi huomioon, että joissain maissa saatetaan vaatia, että lemmikki kulkee poikkeuksetta kuljetuslaatikossa, tai että koiralla tulee olla julkisissa kulkuvälineissä matkustettaessa kuonokoppa.

Laivalla ja veneellä

Laivoille ja lautoille saa pääsääntöisesti tulla lemmikkieläimen kanssa. Muista kuitenkin aina ilmoittaa tarkastajille, että sinulla on lemmikkieläimiä mukana, jotta et joudu epäillyksi lemmikkieläimen laittomasta maahantuonnista.

Jos suunnittelet pidempää laivaristeilyä, sinun tulee mahdollisesti varata erikoishytti, johon on lupa ottaa lemmikkejä. Veneilemään lähtiessä on muistettava ottaa mukaan myös koiralle tarkoitetut pelastusliivit.

Lentokoneella

Pitkät matkat taittuvat nopeiten lentämällä. Joitain halpalentoyhtiöitä ja pakettimatkoja lukuun ottamatta, lemmikkieläinten kuljetus on sallittua. Lentokoneet ovat ahtaita, joten matkustamoon otettavan lemmikin tulee olla suhteellisen pieni. Ota huomioon, että saatat myös joutua varaamaan lemmikillesi oman istuimen koneesta.

Mikäli saat luvan ottaa lemmikkisi matkustamon puolelle, tulee sen matkustaa kuljetuslaatikossa. Kuljetuslaatikossa kulkeva kissa tai koira lasketaan samalla käsimatkatavaraksi, joten sinun tulee tehdä lähtöselvitys kaikista muista matkatavaroistasi.

Isompi koira matkustaa puolestaan ruumassa omassa kuljetuslaatikossa. Eri lentoyhtiöillä on eri säädökset koskien kuljetuslaatikon mallia, kokoa ja maksimipainoa. Kuljetuslaatikon tulisi aina täyttää IATA:n (International Air Transport Association) asettamat vaatimukset. Joiltakin lentoyhtiöiltä voi vuokrata eläinten kuljetukseen tarkoitettuja laatikoita ja häkkejä.

Muistilista – käy nämä asiat läpi ainakin puoli vuotta ennen matkan alkamista
  • Lue kaikki lemmikkieläimen kanssa matkustamista koskevat kohdat viranomaissivustoilta, kuten https://europa.eu/european-union/index_fi ja http://tulli.fi/henkiloasiakkaat/matkailijalle/lemmikki-mukana. Euroopan unionin säädöksiin liittyvissä asioissa kannattaa soittaa Europe Directin puhelinpalvelunun 00-800-67891011. Puhelinpalvelu on maksuton. Matkakohdemaan paikallisista lemmikkieläimiä koskevista laeista ja säädöksistä voi kysyä tarkemmin suurlähetystöstä tai tulliviranomaisilta.
  • Jos mahdollista, varaa matkasi puhelimitse. Näin sinun on helpompi saada tietoa lemmikkiä koskevista rajoituksista ja säädöksistä ja mahdollisista vaadittavista lisävarusteista suoraan omalta lentoyhtiöltäsi.
  • Hanki lemmikillesi sopiva ja standardien mukainen kuljetuslaatikko. Kuljetuslaatikon kokoa koskevien säädösten täyttyminen on aina lemmikin omistajan vastuulla.
  • Hotellia varatessa on hyvä tarkistaa, että myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita. Etelä- Euroopan hotelleissa lemmikeihin suhtaudutaan usein suopeammin kuin esimerkiksi Suomessa. Mikäli aiot pysähtyä matkan aikana esimerkiksi useammalle leirintäalueelle, muista selvittää kunkin pysähdyspaikan lemmikkieläimiä koskevat säännöt, ohjeistukset ja rajoitukset.
  • Varmuuden vuoksi olisi hyvä ottaa yhteyttä matkakohdemaan eläinlääkäriin ja kysyä tältä lemmikkieläimiä koskevista paikallisista säännöistä ja rajoituksista.
  • Jos lemmikkiäsi ei ole vielä tunnistusmerkitty, niin pidä huolta, että se tulee hoidettua hyvissä ajoin ennen matkan alkamista.
  • Muista hankkia lemmikillesi oma passi – ja myös itsellesi, mikäli vanha on ehtinyt jo erääntyä.
  • Madota ja rokota lemmikkisi tarvittavin rokotuksin hyvissä ajoin ennen lähtöä.
Ennen kotiinpaluuta
  • Palatessasi Suomeen koiran tulee saada paikallisen eläinlääkärin antamana asianmukainen heisimatolääkitys 1-5 vrk ennen maahantuloa. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää 28 vrk:n sääntöä. Koira pitää lääkitä ennen matkaa vähintään kaksi kertaa enintään 28 vrk:n välein EU-maassa tai EU-maihin verrattavissa maissa ja sen jälkeen käsittely toistetaan säännöllisesti enintään 28 vrk:n välein. Viimeinen loislääkitys tulee tehdä Suomessa matkustelun päätyttyä. Todistus loishäädöstä tulee kirjata koiran lemmikkieläinpassiin.
  • EU-alueelta Suomeen palatessa ei lemmikkieläintä tarvitse ilmoittaa tullille erikseen. Sen sijaan EU:n ulkopuolelta palatessa tulli tarkistaa, että koiran matkustusasiakirjat ovat kunnossa ja voimassa. EU:n ulkopuolelta matkustettaessa saattaa lemmikin maahantulolle olla lisäksi muita rajoituksia ja säädöksiä.
Hyödyllisiä linkkejä

http://tulli.fi/henkiloasiakkaat/matkailijalle/lemmikki-mukana
https://europa.eu/european-union/index_fi
www.evira.fi
www.fve.org

  • facebook
  • youtube