Royal Caninin “Kissat ja koirat ensin” -periaate kertoo siitä, että kissoilla ja koirilla on innovaatioprosessissamme keskeinen rooli. Jo yli 40 vuoden ajan Royal Canin on työskennellyt kasvattajien ja ravitsemustieteilijöiden kanssa kehittääkseen tuotteistaan yhä tarkempia ja räätälöidympiä ja vastatakseen aina vain paremmin kissojen ja koirien todellisiin ravitsemustarpeisiin.

Kissat ovat kautta aikojen kiehtoneet ihmisiä ja ne ovatkin sopeutuneet hyvin yhteiseloon kanssamme. Kissoilla on kuitenkin omat lajikohtaiset tapansa ja tarpeensa, jotka on tunnettava ja joita on kunnioitettava. Siten varmistetaan kissan hyvinvointi ja terveys.

Koira on sopeutunut elämään ihmisen rinnalla jo vuosituhansien ajan. Se kuitenkin käyttäytyy ja viestii eri tavalla kuin ihminen. Myös koiran ravitsemukselliset tarpeet ovat lajityypillisiä. Lajituntemus ja kunnioitus tätä hienoa eläintä kohtaa auttavat tukemaan koiran hyvinvointia ja terveyttä.  

Royal Canin Health Nutrition -ruokavaliot sisältävät kaikki välttämättömät ravintoaineet äärimmäisen tarkasti määritellyssä tasapainossa, huomioiden eläimen iän, koon, fysiologisen tilan sekä rodun. Oikea ruokavalio tukee kissan ja koiran jokapäiväistä hyvinvointia ja varmistaa sen terveyden säilymisen läpi elämän.

Lisää tietoa kissojen ja koirien hyvinvoinnista

Artikkelit Oppaat ja esitteet FAQ Näin luet pakkausselostetta

Uutuudet 2014

Sporting Life

Sporting Life - Uusi koiranruoka kaikille työ- ja harrastuskoirille

Tutkijat ja eläinlääkärit ovat ymmärtäneet, että koiran ruokinnassa tulisi huomioida myös elämäntyylin ja elinympäristön vaikutukset. Royal Caninin uusin tuotesarja Lifestyle Health Nutrition hyödyntää viimeisimmän tutkimustiedon uudessa koiranruokatuoteperheessä: Sporting Life

Lifestyle Healt Nutrition - Terveellistä ravitsemusta jokaiseen elämäntyyliin

Lifestyle Health Nutrition on Royal Caninin kehittämä aivan uudenlainen koiranruokatuotesarja, joka huomioi koirien erilaiset elämäntyylit. Koiran elämäntyyli ja elinympäristö ovat toimineet perustana ainutlaatuisen tuotesarjan kehityksessä.

Kansainvälisesti tarkasteltuna ihmisten elämäntyylit muuttuvat. Erilaiset aktiiviset koiraharrastukset, kuten agility ja jäljestys, ovat kasvattaneet suosiotaan. Suomessa esimerkiksi agilityharrastajia on jo yli 10 000. Harrastus- ja työkoirien ravitsemukselliset tarpeet poikkeavat oleellisesti kotikoirien tarpeista, mutta myös eri lajeja harrastavilla koirilla on selvästi erilaiset tarpeet optimaalisimman ravinnon suhteen.

Sporting Life - Uusi koiranruoka kaikille työ- ja harrastuskoirille

Sporting Life -tuotteet on kehitetty vastaamaan harrastus- ja työkoirien erilaisiin ravitsemuksellisiin tarpeisiin. Tuoteperhe tarjoaa kolme erilaista ruokavaliota, jotka on kehitetty tukemaan harrastus- ja työkoirien parasta mahdollista suorituskykyä. Ne tarjoavat optimaalisen energiasisällön eri aktiviteettien asettamiin vaatimuksiin: nopeaa, jatkuvaa tai pitkäkestoista energiaa. Ne myös auttavat ylläpitämään koiran fyysistä kuntoa (nivelten, lihasten ja ruoansulatuskanavan hyvinvointi, suoja vapaita radikaaleja vastaan).

AGILITY 4100 S ja AGILITY 4100 L -koiranruoat tarjoavat nopeaa energiaa lyhytkestoiseen ja intensiiviseen harjoitukseen (esimerkiksi agility, flyball, koira-frisbee, juoksukilpailut). Sisältää paljon hiilihydraatteja, jotka ovat nopeasti elimistön hyödynnettävissä. Pienille (alle 10 kg) ja suurille (yli 11 kg) täysikasvuisille koirille.

 

TRAIL 4300 -koiranruoka on tarkoitettu pitkäkestoiseen ja vaativaan harjoitukseen (esimerkiksi juoksu koiran kanssa, tottelevaisuus, jäljestys, cani-cross). Sisältää tasapainoisen pitoisuuden hiilihydraatteja ja rasvaa, tarjoten tehokkaasti energiaa sekä harjoituksen alkuvaiheessa että sen aikana. Kaikenkokoisille täysikasvuisille koirille.

 

ENDURANCE 4800 -koiranruoka on kehitetty hyvin pitkäkestoisen, vaativaan harjoitukseen (esimerkiksi pyöräily, paimennus, koirahiihto, pelastuskoirat). Sen korkea rasvapitoisuus antaa suuren määrän energiaa, joka voidaan käyttää asteittain pitkäkestoisen lihastyön aikana. Kaikenkokoisille täysikasvuisille koirille.

 

Lifestyle Health Nutrition -tuotesarjasta löydät myös  Urban Life -tuotteet kaupunkilaiskoirille.

Lue lisää aktiivisen koiran ravitsemustarpeista  täältä.

Sporting Life tuotteita myyvät lemmikkitarvikeliikkeet ja eläinlääkäriasemat.

RC_Sporting_tuotekuva_2014_800px_lowreso