Ylipaino - uhka lemmikin terveydelle - Royal Canin

Painonhallinta

Ylipaino - uhka lemmikin terveydelle

Ylipaino - uhka lemmikin terveydelle

Komea kissa ja paksuturkkinen koira. Tämänkaltaiset ilmaisut saattavat vilahtaa puheessa omistajan puolustellessa ylipainoisen lemmikkinsä olemusta.

Valitettavasti ylipaino ei kuitenkaan lemmikkienkään kohdalla ole pelkästään kosmeettinen, ulkonäköön liittyvä ominaisuus, vaan aiheuttaa monenlaisia terveysriskejä.  Riskit liittyvät paitsi ylimääräisen painon aiheuttamaan kuormitukseen, myös rasvakudoksen aikaansaamiin aineenvaihdunnallisiin muutoksiin. Nykykäsityksen mukaan liiallinen rasvan kertyminen aiheuttaa elimistöön kroonisen tulehdustilan.

 
RC_Q1_Overweight_Infografiikkakuvat_1_2015
 

Ylipainon riskitekijät

Ylipaino ja lihavuus tarkoittavat ylimääräisen rasvan kertymistä elimistöön. Kun lemmikki on noin 10 % ihannepainoaan painavampi, puhutaan ylipainosta. Yli 20 % ihannepainonsa ylittävä kissa tai koira on liikalihava. Ylipainon syy on käytännössä aina liiallinen energiansaanti suhteessa energian kulutukseen. Hyvin harvoissa tapauksissa taustalla on aineenvaihdunnallinen sairaus tai lääkitys. Ylipaino on tyypillisintä keski-ikäisillä ja ikääntyvillä lemmikeillä, tosin kissoista hyvin iäkkäät yksilöt alkavat pikemminkin iän myötä laihtua. Ylipainon riskiä lisää selvästi lemmikin sterilisaatio tai kastraatio, jonka seurauksena eläimen energiantarve vähenee ja ruokahalu usein kasvaa. Muita riskitekijöitä ovat epäaktiivinen elämäntyyli, mahdollisesti perinnölliset tekijät ja rotu. Lemmikin ruokintakäytännöt ovat tässä suhteessa myös ensisijaisen tärkeitä. Vapaa ruokinta, runsas makupalojen ja ruoantähteiden antaminen sekä liian energiapitoinen ruoka luonnollisesti lisäävät energiansaantia ja altistavat lemmikin ylipainolle.

 
RC_Q1_Overweight_Infografiikkakuvat_2_2015
 

Ylipaino kuormittaa elimistöä monin tavoin

Selkeimmin ymmärrettävä ylipainon riski lienee sen aiheuttama kuormitus tuki- ja liikuntaelimille. Nivelet ovat lujilla ylimääräistä painolastia kannatellessaan ja ylipainoisen eläimen lihaskunto voi olla heikko. Usein seurauksena on ikävä noidankehä: nivelkipujen vuoksi ylipainoinen eläin on haluton liikkumaan, lihaskunto heikkenee heikkenemistään ja vähentää liikkumishalua entisestään. Vähäinen aktiivisuus puolestaan johtaa energiantarpeen vähenemiseen ja mikäli tätä ei huomioida ruokavaliossa, paino nousee yhä edelleen. Ylipainon aiheuttama tulehdustila voi myös pahentaa mahdollisesti nivelrikosta kärsivän lemmikin nivelten tulehdusta.

Muita rasvan kertymiseen liittyviä haittavaikutuksia ovat hengitysteiden ahtautuminen ja rasituksensiedon heikentyminen. Myös sydän on kovilla lisääntyneen painon myötä ja mm. rauhoitukseen ja nukutukseen liittyvät riskit kasvavat selvästi. Erityisesti ylipainoisilla kissoilla tavataan myös runsaasti iho-ongelmia, kun turkin puhtaanapito vaikeutuu. Selvästi pulska kissa ei yksinkertaisesti taivu nuolemaan turkkiaan kaikkialta. Synnytysvaikeudet ovat yleisiä ylipainoisilla eläimillä ja ylipaino näyttäisi olevan yhteydessä myös tiettyihin virtsatiesairauksiin

Mekaanisten vaikutusten lisäksi terveydellisiin ongelmiin johtavat ylipainon aikaansaamat muutokset aineenvaihdunnassa ja hormonitoiminnassa. Tyypillisimpänä näistä mainittakoon ylipainoisten kissojen riski sairastua diabetekseen, eli sokeritautiin. Ylimääräinen rasva kissan elimistössä aiheuttaa ihmisillä esiintyvää ”kakkostyypin” diabetesta vastaavan sairauden, jonka hoidossa painonpudotus on merkittävässä osassa. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan ylipainolla on merkitystä myös koirien sokeritaudin kohdalla. Kaiken kaikkiaan liiallisen rasvakudoksen erittämät tulehdustekijät ja hormonit häiritsevät elimistön normaalia tasapainoa ja monen ylipainoon liittyvän vaivan kohdalla kroonisen tulehdustilan katsotaan näyttelevän merkittävää roolia.

Tärkeimpänä kaikista, lihavuuden aiheuttamien ongelmien tiedetään johtavan lemmikin elämänlaadun heikkenemiseen ja eliniän lyhenemiseen. Huojentavaa on kuitenkin tieto siitä, että tutkimusten mukaan vähäinenkin painonpudotus auttaa vähentämään vaivoja ja parantamaan lemmikin elämänlaatua.

  • Tutustu painonhallintaan suunniteltuihin erikoisruokavalioihin tästä

Viitteet: German AJ. 2006. The growing problem of obesity in dogs and cats. Journal of Nutrition. 136 (suppl.):1940S-1946S. German AJ, Holden SL, Wiseman-Orr ML, Reid J, Nolan AM, BIourge V, Morris PJ and Scott EM. 2012. Quality of life is reduced in obese dogs but improves after successful weight loss. Veterinary Journal: 192(3):428-434. German AJ, Ryan VH, German AC, Wood IS and Trayhurn P. 2010. Obesity, its associated disorders and the role of inflammatory adipokines in companion animals. Veterinary Journal. 185(1):4-9.

Tvarijonaviciute A, Ceron JJ, Holden SL, Cuthbertson DJ, Biourge V, Morris PJ, German AJ. 2012. Obesity related metabolic dysfunction in dogs: a comparison with human metabolic syndrome. BMC veterinary research. 28(8):147

  • facebook
  • youtube