Näin säilytät lemmikkisi ruoan oikein - Royal Canin

Miten valita lemmikille sopiva ruoka

Tulosta
Näin säilytät lemmikkisi ruoan oikein

Näin säilytät lemmikkisi ruoan oikein

Ruokavaliota lemmikille miettiessä on hyvä muistaa, ettei ainoastaan oikean ruokavalion löytäminen ole tärkeää, vaan myös ruoan oikeanlainen säilytys. Mikäli lemmikin ruoka säilytetään virheellisesti voi mm. ruoan maittavuus heikentyä tai säilyvyys kärsiä. Väärän säilytyksen vuoksi käyttökelvottomaksi muuttunut ruoka päätyy myös tuottamaan turhaa ruokahävikkiä. Ruoan oikeanlainen säilytys on siis sekä ympäristöystävällistä että tärkeää lemmikin hyvinvoinnin kannalta.

Olemme keränneet tähän tietopaketin siitä, kuinka säilyttää lemmikin ruokaa oikein. Sekä kuiva- että säilykeruoalle on olemassa omat ohjeistuksensa. Kaikkien ruokien kohdalla on kuitenkin yksi yhteinen sääntö; valmistaja takaa oikein säilytetyn tuotteen laadun parasta ennen päivämäärään saakka.

Kuivaruoan kohdalla säilytyksessä on tärkeää ottaa huomioon ympäristön lämpötila ja ilmankosteus, sillä liian kuumassa/ kylmässä ja kosteassa tilassa säilytetty ruoka saattaa päästä pilaantumaan. Lämpötilan olisi hyvä olla tasaisen viileä, joten ruoan säilytystä ei suositella esim. patterin vieressä, ulkovarastossa (pakastumisen vuoksi) tai lattialämmityksen kuumimmassa kohdassa. Tiedossa on myös, että varastopunkki selviää hyvin tilassa, joka on lämmin (25–30°C) ja kosteusprosentti on korkea (80 %), joten tällaisten tilojen käyttö ruoan säilytykseen ei ole suositeltavaa. Avattu ruokapakkaus suositellaan säilytettävän erillisessä tiiviisti suljettavassa, metallisessa tai muovisessa säilytysastiassa ja nappuloiden olisi hyvä olla omassa pakkauksessaan, pakkaus hyvin suljettuna. Etenkin allergisten lemmikkien erikoisruoka tulisi säilyttää alkuperäispakkauksessaan, jotta se ei joudu vahingossakaan kosketuksiin muiden ruokien kanssa. Ruoan säilytys omassa pakkauksessaan on perusteltua myös sen vuoksi, että pakkauksesta löytyy tuotteen eräkoodi, jonka avulla tuote voidaan tarvittaessa jäljittää läpi koko tuotantoketjun. Avaamattoman kuivaruokapakkauksen säilyvyysaika on 12–18 kuukautta, mikäli tuote on säilytetty oikein. Avatun pakkauksen sisältö olisi hyvä käyttää kolmen kuukauden sisällä pakkauksen avaamisesta.

Säilykeruoan kohdalla pätevät hieman eri säännöt. Avaamattoman säilykeruokapussin tai – tölkin säilyttäminen huoneenlämmössä on suositeltavaa. Avaamisen jälkeen tuote tulee säilyttää jääkaapissa. Oikein pakattu tuote säilyy jääkaapissa vähintään vuorokauden (24h) ajan, mutta tuotteen säilytysaikaa voidaan pidentää jopa kahteen vuorokauteen (48h), vaikkakin ruoan maittavuus saattaa tästä hieman kärsiä. Avatun tuotteen pinta on hyvä tasoittaa lusikalla tai haarukalla, päälle kannattaa lisätä ohut kerros vettä, ja lopuksi suojata tuotepakkaus esimerkiksi tuorekelmulla. Nämä toimenpiteet auttavat rajoittamaan ruoan hapettumista ja tuoksujen tarttumista muuhun jääkaapissa säilytettävään ruokaan. On myös tärkeää muistaa, että ruoka on hyvä pehmentää ja ottaa lämpiämään ennen sen tarjoamista lemmikille.

  • facebook
  • youtube