Koirarodut - Setteri

Koirarodut

Tulosta
Setteri

Setteri on iloinen monitoimikoira

Setterit pohjautuvat spanieleihin ja ne toimivat alun perin aatelisten metsästyskoirina Ison-Britannian nummilla ja alangoilla. Nykypäivänä setterit ovat omistajilleen uskollisia seuralaisia lenkkipolulla ja harrastuskavereita agilityradalla. Tiesitkö, että setteri on liikkeissään nopea ja sen nivelet joutuvat kovalle koetukselle?

Liikunnallinen lintukoira

Setteri tarvitsee paljon aktiivista liikuntaa. Se viihtyy kaikkialla, missä voi hyppiä, kiipeillä ja temmeltää. Setteri onkin oivallinen koirarotu vaikkapa agility-harrastusta ajatellen. Se on elementissään niin esteradalla kuin retkeily- ja vaellusreiteilläkin. Setterit kuuluvat lintukoiriin ja ne jaetaan tavallisesti englannin-, irlannin- ja gordoninsettereihin. 

Setterin pentu kasvaa nopeasti

Vilkkaan ja aktiivisen setterin pennun kasvu on nopeaa. Pienikokoisten rotujen koirat painavat täysikasvuisina noin 20 kertaa syntymäpainonsa verran – suuret rodut taas satakertaistavat syntymäpainonsa täysikasvuisina.

Setterin pennun vastustuskyky ei ehdi kehittyä täysin ennen vieroitusta emon maidosta, josta se on saanut tärkeitä vasta-aineita. Onkin tärkeää käyttää tasapainoista täysravintoa, joka edistää sekä pennun vastustuskyvyn että lihaskunnon kehittymistä. Setterin pentu saa kasvaa, mutta ei liian nopeasti, jotta sen luusto ei kuormittuisi liikaa.

Setterin rodulliset erityispiirteet ja -tarpeet

Setterit ovat energisiä koiria, jotka vaativat paljon liikuntaa ja toimintaa. Hyväkuntoinen lihaksisto on tärkeä osa niiden eleganttia ja urheilullista olemusta. Kauniin turkin hoidoksi riittää pääosin harjaus. Setterit ovat alttiita atopioille, joten ihon kunnosta on syytä pitää huolta. Aktiivisen koiran ruoansulatuskanava on herkkä, joten ruoan hyvään sulavuuteen kannattaa panostaa. Nopealiikkeisen setterin nivelet joutuvat kovalle rasitukselle.

Lihaskunnon tukeminen ja ihon terveys 

Setterille räätälöity, täysipainoinen Setter Adult -ruoan mukautettu proteiini- ja rasvapitoisuus ylläpitävät koiran elinvoimaisuutta ja atleettista olemusta. L-karnitiini-aminohappo parantaa lihasten energiansaantia ja tukee niiden kuntoa. Erityinen ravintoaineyhdistelmä tukee ihon kosteustasapainoa ja lisää ihon suojamekanismia. Tulehduksia ehkäisevät rasvahapot tukevat ihon terveyttä. Erityisen hyvin sulavat proteiinit ja prebiootit ylläpitävät ruoansulatuskanavan hyvää mikrobikantaa ja optimaalista ulosteen laatua. Lisätyt EPA- ja DHA-rasvahapot ja nivelsuoja-aineet edistävät setterin nivelterveyttä.

 
setteri-koiranruoka
 

Terveellistä täsmäravintoa – setterisi erityistarpeisiin

Royal Caninin rotukohtaiset Breed Health Nutrition -koiranruoat on kehitetty vuosien tutkimustyön tuloksena ja erilaisten koirarotujen erityistarpeita kunnioittaen. Valikoimassa on vaihtoehto aikuiselle setterille. Ruokanappulan rakenne ja malli on suunniteltu juuri setterille sopivaksi. Ruoka edistää elinvoimaisuutta, tukee ihon toimintaa ja ylläpitää ruoansulatuskanavan tervettä toimintaa. Tärkeintähän on, että sinulla on terve ja iloinen koira

  • facebook
  • youtube