Eurooppalaiskissa - Royal Canin
Koti Kissa Kissarodut Eurooppalaiskissa

Kissarodut

Print
Eurooppalaiskissa

Eurooppalaiskissa – Suomen kansalliskissa

Eurooppalaiskissa on aito suomalainen kissarotu, jonka kasvatuksella on Suomessa yli 50-vuotiset perinteet. Rotua on kasvatettu järjestelmällisesti 1960-luvulta lähtien ja maassamme on tiettävästi maailman suurin rekisterissä oleva eurooppalaiskanta.

Eurooppalainen julistettiin Suomen kansalliskissaksi vuonna 2017 osana maamme 100- vuotisjuhlintaa. Suomessa rekisteröidään vuosittain noin 60–100 pentua. Kaiken kaikkiaan Suomessa on rekisteröity noin 3600 eurooppalaista 60-luvulta alkaen.

Toisin kuin monien muiden rotujen kohdalla, on eurooppalaisrodun kasvatuksen ydin alkuperäisen ja perinteikkään rodun kannan ylläpitämisessä sekä sen tyypillisten piirteiden säilyttämisessä.

Eurooppalaiskissaa ei kuitenkaan tulee sekoittaa suomalaiseen maatiaiskissaan. Eurooppalainen on rekisteröity rotukissa, jolla on oma kansainvälinen rotumääritelmä, jonka mukaan se arvostellaan näyttelyissä. Aidolla eurooppalaisella tuleekin aina olla rekisterikirja.

Rodun historia

Eurooppalaiskissa on yksi maanosamme alkuperäisistä kissaroduista. Rodun johdonmukainen kasvatus aloitettiin Ruotsissa 1940-luvulla käyttäen luonnonvalinnan avulla vankoiksi ja terveiksi kehittyneitä lyhytkarvaisia maatiaiskissoja.

Vuonna 1949 Euroopan suurin kissakattojärjestö FIFe hyväksyi sen omaksi rodukseen. Suomessa eurooppalaisen kasvatus aloitettiin 1960-luvulla. Ensimmäinen suomalainen eurooppalaispentue syntyi vuonna 1966. Oman rotumääritelmän eurooppalainen sai vuonna 1983.

Geenitutkimuksella on osoitettu, että suomalaiset rekisteröidyt eurooppalaiskissat ovat geneettisesti vahvasti sukua suomalaisille maatiaiskissoille. Eurooppalaiskissassa ei näy merkkejä sekoittumisesta mihinkään toiseen rotuun.

Rodun ulkonäkö

Ulkonäöltään eurooppalainen on oikea peruskissa. Se on sopusuhtainen ja vankkarakenteinen, keskikokoinen tai suuri kissa, jonka turkki on lyhyt, tiheä ja joustava. Rodussa ei saa näkyä viitteitä muihin rotuihin.

Eurooppalaiselle on hyväksytty jopa 70 eri värimuunnosta. Väriryhmiä ovat yksiväriset, kuviolliset ja valkolaikulliset. Perusvärejä ovat valkoinen, musta, sininen, punainen, creme, kilpikonna ja sinikilpikonna. Kuviotyyppejä ovat klassinen tabby, täplikäs ja tiikeri. Kautta aikojen suosituin eurooppalaiskissan väri on ollut musta ja seuraavaksi suosituimpien joukossa ovat mm. ruskea- ja hopeatiikeri sekä sininen.

Rodun terveystilanne on pysynyt hyvänä, eikä sillä ole toistaiseksi todettu mitään perinnöllisiä sairauksia.

Rodun luonne

Eurooppalainen on ihmisiin kiintyvä, utelias ja leikkisä kissa, joka osallistuu mielellään perheen arkiaskareisiin olematta kuitenkaan liian tungetteleva.

Rotu on ihanteellinen lemmikki sopeutuvaisen ja mutkattoman luonteensa takia. Eurooppalaiskissa soveltuu erinomaisesti kaupunkilaiselämään ja esimerkiksi kerrostaloasuntoon. Eurooppalaisen turkin hoito on yksi kissarotujen helpoimmista.

Eurooppalaiset ovat yleensä myös pitkäikäisiä eläen jopa 15–20-vuotiaiksi ollen vielä vanhoinakin virkeitä ja hyväkuntoisia.

Lähteet:

Suomen Eurooppalaiskissarengas ry
Suomen Kissaliitto

Eurooppalaiskissan iästä ja elintavoista riippuen yksilöllisesti sopivaa ruokaa voi etsiä lemmikkieläinliikkeissä myytävistä Royal Canin Feline Health ja Care Nutrition -sarjoista.

Voit myös kokeilla nettisivuiltamme löytyvää tuotevalitsinta.

  • facebook
  • youtube