Syökö lemmikkisi oikein?

Lisätty: 03.09.2009

Ruokavalio auttaa perintötekijöistä johtuvien sairauksien ehkäisyssä

Jalostuksella saavutetaan kotieläimille näyttelykelpoinen ulkonäkö sekä muita toivottuja ominaisuuksia. Samalla jalostus kuitenkin usein pienentää rodun geenipohjaa, mikä saattaa aiheuttaa eläimelle sairauksia, allergioita tai rakenteellisia ongelmia. Oikeanlaisella ruokavaliolla voidaan vaikuttaa geeneistä johtuviin sairauksiin.

Pitkäaikaisella jalostuksella on saatu koirien ja kissojen ulkonäköä sekä ominaisuuksia toivotunlaisiksi, mutta geenipohjan kavetessa lisääntyvät myös lemmikkien perintötekijöistä johtuvat sairaudet.
– Kun haetaan jotakin tiettyä ominaisuutta voimakkaasti, kapenee rodun geenipohja. Silloin rodun kyky vastustaa erilaisia sairauksia heikkenee, kissojen ja koirien ravitsemusasiantuntija Titi Broman Royal Caninilta sanoo.
Lemmikkieläimen terveyteen ja hyvinvointiin voidaan kuitenkin vaikuttaa asioiden tiedostamisella sekä ruokavaliolla.

Katso nettitelkku-haastattelu

Allergiat ovat tavallisia myös lemmikeillä

Roturuokien tavoitteena on ennaltaehkäistä sairauksia ja niiden oireita roduilla, joilla on alttiutta perintötekijöistä johtuviin terveysongelmiin. Koirien ja kissojen tavallisimpia perintötekijöistä aiheutuvia allergioita ovat atopiat, jotka johtuvat erilaisten allergeenien pääsystä elimistöön hengityselinten tai ihon kautta.
– Kotieläimillä on myös jonkin verran ruoka-aineallergioita, mutta niitä on kuitenkin paljon vähemmän kuin atopioita. Ruoka-aineallergioita ehkäistään antamalla sellaista ruokaa, joka ei sisällä helposti allergisoivia aineita. Kissoilla allergioita yleisempi ongelma ovat virtsakivet, joita voidaan myös ehkäistä ruokavaliolla.

Koirilla geenipohjan kapeudesta johtuvia sairauksia on kissoja enemmän, sillä niitä on jalostettu pidemmän aikaa. Erityisen vahvoja perintötekijöitä on esimerkiksi dalmatiankoiralla, sillä jokaisella dalmatialaisella on riski sairastua uraattikiviin, jotka saattavat aiheuttaa virtsatietukkeumia. Suurikokoisilla koirilla on usein taipumuksena heikot nivelet.
– Lemmikin tukielimistön rakenteeseen ei voida ruualla vaikuttaa, mutta esimerkiksi ruuan sisältämillä nivelsuoja-aineilla voidaan ylläpitää rustojen ja nivelten terveyttä. Koiran painoa pitää myös tarkkailla, sillä ylipaino rasittaa niveliä ja selkää, Broman sanoo.

Nappulan muoto helpottaa pureskelua

Joillakin roduilla jalostuksella on saatu aikaan sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka vaikeuttavat muun muassa syömistä.
– Lyttykuonoisilla kissoilla ja koirilla on vaikeuksia poimia ruokakipoista pieniä, pyöreitä nappuloita. Jos niille annetaan pitkään alaleukaan ja lyttykuonoon sopivia nappuloita, edesautetaan pureskelua ja ruuansulatusta sekä vähennetään niin sanottuja hajuhaittoja tietyillä roduilla. Varsinaisesti kuivaruuan ulkonäöllä ei ole väliä, vaan kalanmalliset nappulat miellyttävät lähinnä isännän tai emännän silmää.

Vääränlaisen ruokavalion aiheuttamat muutokset eivät näy lemmikissä hetkessä, vaan ne vaativat pidemmän aikaa ja silloin ensimmäiset merkit näkyvät yleensä turkissa.
– Jos puutoksia on ollut pidemmän aikaa, karva menee huonoksi. Siitä häviää kiilto ja se alkaa hilseillä. Kissan tai koiran silmät eivät myöskään kiillä ja eläin on kaikin puolin haluton, Royal Caninin ravitsemusasiantuntija Titi Broman kertoo.

 
royal-canin-klubi