Menestyksellistä kasvua emälle ja pennuilleLisätty: 07.10.2010

Uusi tuoteperhe on syntynyt
Royal Canin on edustanut tiineys- ja kasvuajan asiantuntijuutta jo yli 40 vuoden ajan. Pitkään kokemukseen ja uusimpaan tietämykseen perustuen olemme uudistaneet emän ja pentujen ruokinta-ohjelman. Tutkimuksen innoittamana kehitetty BIRTH-ohjelma tarjoaa ainutlaatuisen ravitsemusratkaisun vastaamaan emän ja sen pentujen tarpeita viiden eri elämänvaiheen aikana: tiineys, syntymä, imetys, vieroitus ja kasvu aina kahteen kuukauteen asti.

Tiineys
Tiineyden viimeisen kolmanneksen aikana nartun valkuais- ja energiavaatimukset kasvavat huomattavasti. Sikiöiden paino nousee ja ne tarvitsevat enemmän energiaa kasvuunsa kuin aiemmin.
Syntymä
Syntymän aikaan joillakin nartuilla saattaa esiintyä ruokahaluttomuutta. Tässä vaiheessa ruuan maittavuudella on erityinen merkitys. Maidonerityksen alkaminen lisää myös emän energiantarvetta.
Imetys
Imetystä voi verrata koirilla 60 km pituiseen rekikoiramatkaan. Emä tarvitsee siis energiaa yhtä paljon kuin kylmissä olosuhteissa rankkaa työtä tekevä rekikoira. Se voi valmistaa jopa kolme kertaa oman painonsa verran maitoa tuona aikana.
Vieroitus
Vieroituksen aikana emän energian tarve vähenee vähitellen. Pentujen siirtyessä syömään kiinteitä ruokia ei emän tarvitse enää tuottaa maitoa niille. Tässä vaiheessa on tärkeää, että emä siirretään normaaliruualle, jotta vältytään ylipainon kertymiseltä. Pentujen maailma muuttuu huomattavasti, kun ne siirtyvät emonmaidosta kiinteään ruokaan. Osa pennuista tutustuu innokkaasti uuteen ruokaan, ja toisilla opettelu vie pidemmän aikaa.
Kasvu
Kasvu voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä vaiheessa ruuansulatuskanava on vielä erityisen herkkä ja raaka-aineiden tulee olla äärimmäisen hyvin sulavia. Pennun immuunivasteeseen pystytään kiinnittämään huomiota sekä emältä saatujen vasta-aineiden että ruuan sisältämien ravintoaineiden avulla. Syöntitavat muuttuvat pennun kehittymisen myötä.
Ainutlaatuista ravitsemusta vastaamaan emän ja pennun erityistarpeita
Babydog Milk
Babydog Milk -emonmaidonvastike on suunniteltu tilanteisiin, joissa emän maito ei riitä, tai imetyksessä on muita ongelmia. Vastikkeen koostumus on kehitetty vastaamaan emän maidon koostumusta ja sitä voidaan käyttää syntymästä vieroitukseen asti.

Uutta: Starter-ruokaa säilykkeenä
Starter Mousse on täysin uusi innovaatio pentujen vieroitusvaiheeseen. Ruuan koostumus helpottaa pentua siirtymään emonmaidosta kiinteään ruokaan. Pennun on helppo nuolla Starter Moussea ja opetella uusi syömistapa. Ruuan koostumus on suunniteltu pennun tarpeita vastaavaksi. Starter Mousse -säilykettä voidaan antaa myös emälle synnytyksen jälkeen, jos sillä ilmenee ruokahaluttomuutta.

Nyt oma Starter-ruoka kaikenkokoisille pennuille
Suositusta Starter-ruuasta on kehitetty neljä eri versiota, jotta pieni-, keski-, iso- ja jättikokoiset pennut saisivat kaikki niille räätälöidyn ihanteellisen vieroitusajan täysravinnon.
Starter-ruuan antaminen emälle aloitetaan tiineyden 42. vuorokauden jälkeen, jolloin emän energiantarve muuttuu. Ruuan syöttämistä jatketaan vieroitukseen asti. Vieroitusvaiheessa on syytä palata emän normaaliruokintaan, jotta maidoneritys saadaan vähitellen vähenemään. Starter on ensimmäinen kiinteä kuivaruoka pennuille. Ruokaa voidaan aloittaa tarjota pentueesta riippuen 3 - 4 viikosta iästä. Starter-kuivaruuan koostumus mahdollistaa sen, että ruoka on mahdollista sekoittaa puuroksi, kostuttaa pehmeiksi nappuloiksi tai tarjota kuivana.


START COMPLEX, Royal Caninin tieteellisen työn hedelmä, on yhdistelmä emon maidon ravintoaineita vahvistettuna tietyillä aktiivisilla ravintoaineilla, jotka ylläpitävät ruuansulatuselimistön kuntoa ja tukevat pennun luontaista vastustuskykyä.
Tutustu myös koiranpentujen kasvuajan ravitsemukseen. |