Lemmikkien tarvitsemat pääravintoaineet

Lisätty: 28.10.2010

Kissan ja koiran tarvitsemat ravintoaineet ovat samoja kuin ihmistenkin. Ruoka muodostuu ravintoaineista, ja ruuan laadun määrää ravintoaineiden laatu ja niiden keskinäinen tasapaino. Ravintoaineita ovat valkuaisaineet, rasvat, hiilihydraatit, kivennäis- ja hivenaineet, vitamiinit ja vesi.

Valkuaisaineet

Määrällisesti eniten lemmikkimme tarvitsevat valkuaisaineita (proteiineja). Valkuaisaineet ovat suuria molekyylejä, jotka rakentuvat 20 eri aminohaposta, solujen rakennusaineista. Osa aminohapoista eläimen on saatava ruuastaan (eli välttämättömät aminohapot, koirilla 10, kissoilla 11), osan elimistö kykenee rakentamaan itse toisista aminohapoista. Valkuaisaineita tarvitaan kaikkeen kudosten rakentumiseen, aineenvaihduntaan ja toimintaan.

Koira ja kissa ovat ruuansulatuksensa osalta yhä pitkälti sitä, mitä ne ovat olleet alun alkaen: petoja. Ne ovat sopeutuneet erinomaisesti käyttämään suuria määriä valkuaisaineita ja rasvaa, ei niinkään tehokkaasti hiilihydraatteja – niitähän ne saivat vain saaliseläintensä mahasta ja suolistosta.

Kissalle tai koiralle ei ole olennaista se, mistä lähteestä valkuaisaineet tulevat – aminohapot ovat yhteneviä, tulivatpa ne kasvi- tai eläinkunnasta. Tärkeää on se, että ne saavat aminohappoja riittävästi ja oikeassa suhteessa. Ajattelu, että eläimen on saatava lihaa, on hiukan vanhakantaista. Pelkkä liha ei ole tasapainoista kissan- tai koiranruokaa. Paraskin liha kaipaa rinnalleen täydentäviä aminohappoja ja suojaravintoaineita. Tasapainoisen kotiruuan tekeminen lemmikille on aikaa vievää, tietoa ja taitoa vaativaa puuhaa.

Hyviä valkuaisaineiden lähteitä ovat liha, kala, maitotuotteet ja muna, mutta myös pavut, soija, linssit, viljan gluteeni ja hiivat. Myös hiilihydraattilähteenä käytettävästä viljasta tulee ruokaan hiukan valkuaista.

Ruokapussin valmistusaineluettelon lukeminen vaatii hiukan taustatietoa, sillä missään ei velvoiteta kertomaan, kuinka suuri osuus ruuan valkuaisaineista oikeasti on eläimen hyväksikäytettävissä. Osa valkuaisaineista on kemiallisesti niin kestäviä, ettei niistä vapaudu ruuansulatuksen aikana aminohappoja. Näitä ovat mm. höyhenet ja karvat. Niiden sisältämä valkuainen lasketaan silti ruuan kokonaisvalkuaisarvoon. Tämä ravintona arvoton valkuainen on tapa nostaa ruuan näennäistä valkuaispitoisuutta ilman, että se oikeastaan maksaa mitään.

Jos kuivaruoka sisältää 25 % tuoretta lihaa, tarkoittaa se, että lihan kuivaamisen jälkeen valkuaislähdettä on jäljellä 6 - 7 %, sillä tuoreessa lihassa on noin 75 % vettä. Valkuaispitoisuudeltaan huomattavasti parempaa ruokaa on sellainen, jossa on kuivattua lihajauhoa, sillä se on kaikki tallella vielä lopputuotteessa.

Valkuaisaineet ovat äärimmäisen tärkeitä kasvavalle eläimelle. On väärin tutkia pakkauksen valkuaisprosentteja, ja päätellä ruuan olevan liian ”vahvaa” tai ”laihaa” sen perusteella. Eläin ei syö prosentteja, vaan grammoja. Ruuan energiapitoisuus määrittää annoksen koon. Niukkaenergistä ruokaa tarvitaan enemmän. Laadukkaat kasvavien eläinten ruuat on sovitettu niin energia- kuin valkuaisainepitoisuudeltaan niin, että eläin saa kasvuun tarvittavat ravintoaineet varmasti, muttei kuitenkaan liho. Pentujen kehittymätöntä suolistoa ei rasiteta turhaan suurilla ruokamäärillä. Aikuisten tai ikääntyvien eläinten ruoka ei sovi kasvavien ravinnoksi.

Rasvat

Toinen määrällisesti suuri ravintoaineryhmä ovat rasvat. Ne ovat hyvin energiapitoisia ravintoaineita, joista saa 2,5 kertaa niin paljon käyttöenergiaa grammaa kohti kuin tärkkelyksestä ja yli kolme kertaa niin paljon kuin valkuaisaineista. Rasvoista eläin saa välttämättömiä rasvahappoja. Rasvoja tarvitaan energianlähteeksi, hormonien synteesiin, rasvaliukoisten vitamiinien lähteenä ja kuljettajana, solukalvoihin, siis kaikkeen aineenvaihduntaan.

Rasvojen energiapitoisuus asettaa haasteen lemmikinruuan laatijalle: eläimen tulee saada tarpeeksi kaikkia tarvittavia rasvahappoja, mutta ei liikaa energiaa. Energiatalouden kannalta kaikki rasvat ovat suunnilleen samanarvoisia. Lähteestä riippuu, ovatko rasvat tyydyttyneitä tai (moni)tyydyttymättömiä, jolloin rasvahapoilla on merkitystä elintoiminnoille ja solujen rakenneosana. Mitä enemmän ruuassa on tyydyttymättömiä rasvahappoja, sitä tärkeämpää on suojata ruoka hapettumisen estoaineilla (antioksidanteilla), etteivät rasvat härskiinny ja pahimmillaan muodosta vaarallisia yhdisteitä. Pieni määrä antioksidantteja on turvallisempaa kuin härskiintyneet rasvahapot.

Rasvahapoissakin on välttämättömiä, eli sellaisia, jotka on saatava ruuasta, koska elimistö ei pysty niitä itse muodostamaan. Tärkeät rasvahapot, jotka on saatava ruuasta, ovat mm. tulehduksia estävät omega-3-rasvahapot, ja niistä varsinkin EPA ja DHA. Näitä on runsaasti kalaöljyssä. Lemmikkien kyky muuntaa muista rasvahapoista EPAa ja DHAta on hyvin heikko. Niiden aineenvaihdunta ei pysty samaan kuin ihmisten, eli muokkaamaan esimerkiksi pellavansiemenöljystä EPAa ja DHAta. Siksi korkealaatuinen puhdistettu kalaöljy on erittäin tärkeä lisä lemmikkien ruokavaliossa.

Hiilihydraatit

Kolmas pääravintoaineryhmä ovat hiilihydraatit. Hiilihydraateista sokerit ja tärkkelys ovat tärkeitä energiansaannille, ja kuiduilla on merkitystä myös ruuansulatukselle ja suoliston bakteeritasapainolle.

Hiilihydraattien merkitys lemmikkien ruuassa on entistä suurempi. Eläinten liikunta vähenee, ja energiantarve alenee. Rasvapitoisuutta on alennettava, etteivät kissat ja koirat liho. Kuitenkin niiden kylläisyyden tunne on pyrittävä säilyttämään. Tässä tilanteessa hiilihydraateista on suuri hyöty. Lisäämällä ruokaan sopivasti kuituja saadaan suoleen täytettä ja ruuansulatus toimii moitteettomasti. Sulavat hiilihydraatit antavat energiaa, mutta selvästi rasvoja vähemmän. Ruokamäärää voidaan nostaa, kun ruuan energiatiheys alenee.

Aikoinaan lemmikkien ruoka saatettiin valmistaa pelkästään hiilihydraatteihin pohjautuen. Kotiruoka saattoi olla pelkkää puuroa. Noilta ajoilta on käsitys, että hiilihydraatit ruuassa olisivat huonon ruuan merkki. Näin ei suinkaan ole, vaan hiilihydraattien avulla päästään usein tasapainoisempaan kokonaisuuteen, joka paremmin tyydyttää kissan tai koiran tarpeita ilman, että ne alkaisivat lihoa.

Kissanruokien hiilihydraattipitoisuus on alhaisempi kuin koirien, sillä koirat pystyvät kissoja paremmin käyttämään hiilihydraatit hyödykseen. Mitä suurempi energiantarve eläimellä on, sitä vähemmän ruuassa on hiilihydraatteja, mutta vastaavasti enemmän rasvaa. Suositusten mukaan kotikoiran päivittäisestä energiansaannista voi 50 – 60 % tulla hiilihydraateista, kun taas aktiivisen rekikoiran päivittäisestä energiasta korkeintaan 25 % tulee hiilihydraateista.

Osa hiilihydraateista on tärkeitä ruuansulatukselle muutenkin, kuin vain suolen sisältöä lisäävänä massana. Mannaanioligosakkaridit (MOS) tukevat suoliston immuunijärjestelmän toimintaa ja frukto-oligosakkaridit toimivat hyödyllisten suolistobakteerien ruokana ja siten parantavat eläimen hyvinvointia.

Moni pelkää hiilihydraattien aiheuttavat allergiaa. Lemmikkien ruoka-aineallergia on edelleenkin melko harvinaista, huomattavasti yleisempää on hengitysteiden tai ihon kautta elimistöön pääsevien allergeenien aiheuttamat atopiat. Tulee muistaa, että varsinaisen allergisen reaktion takana on jokin valkuaisaine. Yleisimmin ruoka-aineallergiaa aiheuttavat runsaasti valkuaista sisältävät raaka-aineet, kuten liha ja kala. Jostain syystä vehnää pidetään tavallisena ruoka-aineallergian aiheuttajana, mutta asiantuntijoiden mukaan ruoka-aineallergioista vain noin 2 % aiheutuu vehnästä tai muista viljoista.