Koira treenikaverinaLisätty: 04.07.2011 Tarvitaanko lisäenergiaa? Millä palkita koiraa hyvästä suorituksesta?Koiran kanssa voi harrastaa hyvin monenlaisia asioita, lajeja on tarjolla koiratanssista agilityyn, metsästyksestä palveluskoiralajeihin ja kaikkea näiden väliltä. Paljon harrastavan koiran omistajan onkin joskus tarvetta pysähtyä miettimään koiransa ravinnontarvetta myös harjoittelun kannalta. Harjoituksen intensiivisyys ja kesto vaikuttavat koiran mahdolliseen lisäenergiantarpeeseen. Useimmat perusharrastuskoirat eivät tarvitse energialisää suoritustensa tueksi, vaan normaali, tasapainoinen ruokinta riittää kattamaan energiantarpeen myös harjoitusten ja mahdollisten kilpailujen aikana. Tämäntyyppisillä harrastuskoirilla pitää ennemminkin kiinnittää huomiota harjoitusten aikana palkkioina tarjottavien makupalojen energiasisältöön niiden aiheuttaman ylipainoriskin kannalta. On hyvä muistaa, että esimerkiksi yhden tavallisen nakin antaminen 10-kiloiselle koiralle täyttää noin viidenneksen sen päivittäisestä energiantarpeesta! Jos nakkipaloja menee vaikkapa agilitytreenien aikana pussillinen, on koiran energiantarve nopeasti täytetty mutta ravintoaineiden tasapaino ei suinkaan ole ihanteellinen. Treeniherkuksi kannattaakin siis tällöin etsiä vähäkalorisempi vaihtoehto, mikäli palkaksi ei riitä leikki tai lelu. Rankempia harjoituksia tekevilläkin koirilla runsaampi energiantarve kannattaa lähtökohtaisesti pyrkiä huomioimaan perusruokavaliossa. Jos lisäenergiaa joskus kuitenkin tarvitaan, on markkinoilla tarjolla erilaisia tilapäiseen energiantarpeen nousuun suunnattuja runsasenergisiä ravintolisiä. Myös pentujen ruuissa ja toisaalta sairauksista toipuvien koirien ruokintaan tarkoitetuissa tuotteissa on yleensä runsaasti energiaa tiiviissä, hyvin sulavassa muodossa. Kaikkien perusruokavalion ohella käytettävien valmisteiden käyttö tulee aloittaa varovasti, jotta koiran ruuansulatuskanava saa aikaa tottua muutokseen. Fyysinen harjoitus lisää koiran vedenkulutusta, koiran säädellessä kehonsa lämpötilaa haihduttamalla vettä läähätyksen avulla. Vettä onkin syytä tarjota koiralle heti harjoituksen jälkeen ja tarpeen mukaan jo sen aikana. Kuumalla ilmalla ja rankkojen treenien yhteydessä juomaveteen voi lisätä myös elektrolyyttivalmistetta varmistamaan elimistön ihanteellisen suolatasapainon ylläpito. Kaiken kaikkiaan jokaisen harrastavan koiran hyvinvoinnin perustana on tasapainoinen perusruokavalio. Käytettävät ruokapalkkiot ja mahdolliset muut ravintolisät valitaan aina perusruokavalio huomioon ottaen, niin ettei aiheuteta turhaa epätasapainoa sen enempää energian kuin tiettyjen ravintoaineiden saanninkaan osalta. Tutustu Energy- ja Educ-ravintolisiin.
|



