Kissanpäivät 2010 VideokilpailuLisätty: 28.06.2010
Osallistu Videokilpailuun!Tänä vuonna järjestämme Royal Canin Kissanpäivät -valokuvakilpailun lisäksi myös videokilpailun, jonka avulla haluamme herättää suomalaisia kissanomistajia pohtimaan, miltä aidot kissanpäivät näyttävät, eli mikä on kissan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta mielekästä elämää. Toivomme kilpailijoiden kohtelevan kissoja kuvaustilanteessa kunnioittavasti. Älä inhimillistä kissaa esimerkiksi pukemalla sille vaatteita, vaan anna sen toimia ja olla kuvattavana lajilleen tyypillisellä tavalla. Elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo toimii videokilpailussa tuomarina ja tekee parhaista kohtauksista Royal Canin Kissapäivät -koosteen.
Olen tutustunut sääntöihin ja osallistun kilpailuun.
KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. JÄRJESTÄJÄ Kilpailun järjestää Royal Canin Finland Oy. 2. KILPAILUUN OSALLISTUMINEN Kilpailuun osallistutaan Royal Canin Kissanpäivät –facebook-sivulla lataamalla video sivun seinälle (wall). Videon voi ladata omista tiedostoista tai esim. You tube -linkkinä. Royal Canin Kissanpäivät -videokilpailuun voi osallistua vain sellaisella materiaalilla, johon osallistujalla on tekijänoikeus tai tekijänoikeuden haltijan lupa. Videossa ei saa esiintyä tunnistettavia ihmisiä. Kilpailuvideon enimmäispituus on kaksi minuuttia. 3. KILPAILUAIKA Kilpailuaika on 1.7. - 30.9.2010. 4. KILPAILUN TUOMARI Kilpailun tuomarina toimii elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo. 5. KILPAILUN PALKINNOT Tuomari valitsee kolme parasta videota, joiden kuvaajat palkitaan yhden vuoden vapaavalintaisella Royal Canin –kissanruualla (12 x 2 kg). Tuomari tekee kilpailuun osallistuneiden videoiden parhaista kohtauksista koostevideon Royal Canin Kissanpäivät. Koosteeseen valittujen videoiden kuvaajat palkitaan kolmen kuukauden vapaavalintaisella Royal Canin –kissanruualla (3 x 2 kg). Kaikki kilpailussa mukana olevat osallistuvat 20 lahjapaketin arvontaan. Lahjapaketti sisältää kuukauden vapaavalintaisen Royal Canin –kissanruuan (2 kg) ja kissatunnelin.Palkinnot toimitetaan voittajan ilmoittamaan postiosoitteeseen lahjakortteina, jotka lunastetaan kaikissa Royal Canin -ruokia myyvissä erikoisliikkeissä. 6. VIDEOIDEN KÄYTTÄMINEN Royal Canin Finland Oy:llä on oikeus käyttää ja levittää kilpailuun osallistuneita videoita ilman eri korvausta.
|




