Agility harrastuksenaAgility on vauhdikas ja jännittävä laji, jota useimmat koirat rotuun katsomatta rakastavat. Lajin ideana on saada koira suorittamaan erilaisista esteistä koostuva rata ohjaajan suullisten käskyjen, liikkumisen ja vartalon ohjauksen avulla. Agilityrataan kuuluu erilaisia hyppyjä, putkia, pussi, pujottelu, sekä kontaktiesteet, A-este, puomi, keinu ja pöytä, kuitenkin enintään 20 suoritettavaa estettä. Tarkoituksena on suorittaa rata läpi mahdollisimman nopeasti ja virheittä. Virheiksi lasketaan esimerkiksi hyppyriman pudotus tai kontaktiesteeltä poistuminen kontaktipintaan koskematta. Myös esteiltä kieltäytyminen kerryttää virhepisteitä ja väärän esteen suorittaminen aiheuttaa koko suorituksen hylkäämisen. Tuomari suunnittelee jokaiseen kilpailuun uuden radan, johon kilpailijat saavat tutustua etukäteen viiden minuutin ajan. Kilpailuissa koirat jaetaan kolmeen säkäluokkaan: mineihin (alle 35 cm), medeihin (35-43 cm) ja maxeihin (yli 43 cm). Tämän lisäksi koirat kilpailevat vielä kolmessa eri tasoluokassa. Kisaaminen aloitetaan aina 1-luokassa, jossa koiran on tehtävä kolme puhdasta ratasuoritusta noustakseen 2-luokkaan. Ylimpään 3-luokkaan koirat nousevat kolmella puhtaalla 2-luokan ratasuorituksella. Agilityä voivat harrastaa kaikenikäiset koiraharrastajat ja kaikki koirarodut. Tavoitteet lajissa voivat vaihdella maailmanmestaruudesta koiran aktivoimiseen ja mukavaan yhdessäoloon muiden koiraihmisten kanssa. Lajin monipuolisuuden ja hauskuuden takia agility onkin Suomen ehdottomasti suosituin koiraharrastuslaji. |



